tiistai 28. toukokuuta 2013

Penkki


Uusin kirppu löytö on tämä ihana vanha pirtinpenkki.
Poikkesin viime viikolla kirpputorilla. Ilokseni huomasin että sinne
oli tuotu paljon vanhoja huonekaluja.
Ihastuin heti myynnissä olevaan tasakantiseen arkkuun ja 
tietenkin näihin pirtinpenkkeihin.
Näitä ihanuuksia oli siis kaksi.
Olisin halunnut kaikki !
Meidän asuntoon ei enään mahdu yhtään uutta tuolia tai kirstua.
Kuumeisesti mietin pelastajaa näille huonekaluille.
Viestejä ystäville ja onneksi yksi ystävistäni 
kävi noutamassa ihanuudet rakenteilla olevaan mökkiinsä.
Lunasti toisen penkeistä itselleni tai siis oikestaan ostin sen Äidilleni.
Nyt penkki saa koreilla meidän olkkarissa pikkasen aikaa.
Kivasti kyllä penkki sopisi meidän pöydän ääreen.
 Ruokapöytää koristaa vanha pellavainen liina.
Sekin on kirpputori löytö.

 



lauantai 25. toukokuuta 2013

Aamulla



Lauantaiaamuna

Heräsin ajoissa ja lähdin pitkälle hölkkälenkille.
Ihana aamu ! Katselin auringon nousua ja nautin hiljaisuudesta.
Vastaan hölkkäili muutama aamuvirkku.
Muutaman tuomenoksan nappasin kotimatkalla.
Nyt niiden tuoksu hurmaa keittiössä.
Lenkin jälkeen suihkuun ja kahvi maistui taivaallisen hyvältä.
Aamupalan jälkeen ompelin pikku pätkän
viirinauhaa keittiöön. 

Nautinnollista 
Viikonloppua !

halauksin 
Allidaalia  
 




sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Kaappi Vanhus

 

( ennen )
 
Löysin meidän kotiin täydellisen kaappi vanhusksen Raumalta.
Ajatus oli että saan kaapin yläkertaan ja
 saan viikata vaatteeni vanhaan kaappiin. 
Tämä ihanuushan ei sitten mahtunutkaan rappusista yläkertaan.
Taisi olla meikäläisen mitta hiemen venyvää sorttia !
Hullu idea ...
tunkea painavaa täyspuista kaappia pienistä rapuista ylös.
Unelma vanhasta kaapista vaatteiden säilytykseen siis ei onnistunut.
Vaatteiden säilytys alakerrassa ei olisi ollut toimiva systeemi.
Silloin alakertaan olisi jäänyt kaksi kaappia.
Meillä on liian pieni huusholli kahden ihanan kaapin pitämiseen.
Surullisena laitoin vitriinikaappi myyntiin ja rakensin
kaappi vanhuksen sisälle hyllyt astioiden säilytykseen.
 Alkuperäinen väri oli tumman ruskea, mutta
valkoisena se on paljon nätimpi.
Sopivia vetimiäkään en ole vielä kaappiin löytänyt.
Ystävä teki uuden avaimen ajan saatossa hukkaan
joutuneen tilalle.
Ekasta kuvasta puuttuvat kaapin laatikot. Olin niin maalaus intoa
täynnä että nappasin ennen -kuvan nopsaa.
 Yläkertaankin olen saanut jo uuden kaapin joka mahtui portaista.
Postausta siitä sitten myöhemmin.

( jälkeen )

Napsin joku päivä teille kuvia kaapin sisällöstä ja kokonaisuudesta.

Kivaa ja Reipasta
viikkoa 
kaikille !

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Äitienpäivänä



Vaikka nautin ja iloitsen Äitiydestä joka päivä,
tuntuu tämä ensimmäinen Äitienpäivä
erityiseltä.
 Aamulenkin jälkeen kävin pikaiseen suihkussa
ja sillä aikaa minun rakkaat olivat poimineet 
takapihalta ihan pienen kukkakimpun
minulle.
Tuore kahvi, halaukset, maukas aamupala ja
 pikkuinen kimppu kukkia ...
ne kruunaavat minun päivääni.
Aamupalan jälkeen lähdemme
Mummoa halailemaan.

Aurinkoista ja Iloista päivää
kaikille 
Äideille !


maanantai 6. toukokuuta 2013

perjantai 3. toukokuuta 2013

Kukkasin


Viime perjantaina olikin perhosia vatsassa kun 
laittelin huushollia järjestykseen vieraita varten.
 Vieraaksi sain upean joukon sisustussiskoja
jotka tulivat viettämään viikonloppua Tampereelle.
On kyllä onni että olen saanut tutustua 
upeisiin naisiin tämän blogin kautta.
Vieraat toivat minulle lahjaksi 
kauniin kukkakimpun.
Kimppua olen ihastellut joka päivä ja 
muistellut ilolla viime viikonlopun tapaamista.
Tänään oli pakko purkaa kimppu pienemmäksi kun osa 
kukista oli nuukahtanut.
Asettelin loput hyvät kukat vanhaan arabian kannuun.
Luulen että alamme pian suunnitella uutta 
tapaamista sisustussiskojen kanssa.

Aurinkoista Viikonloppua !


keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Vappu


Leon 
ensimmäinen vappu.
Käytiin torilla hakemassa metrilakua säkki, lounastamassa Leon
kummitädin kanssa ja katselemassa ihmisvilinää.
Kotona nautittiin jälkkäriksi mini munkkeja ja simaa.
 Löysin halppis kaupasta suloisia
pilkullisia ilmapalloja.
Meillä vietettiin kiva vappu !